Hyppää sisältöön

Tasa-arvovaltuutetun vuosikertomus 2016

Tasa-arvovaltuutetun vuosi 2016 oli poikkeuksellinen. Pitkään tasa-arvovaltuutettuna toiminut Pirkko Mäkinen jäi eläkkeelle ja vuoden aikana keskusteltiin myös tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusvaltuutetun yhdistämisestä.

Tasa-arvovaltuutettu jatkoi vuonna 2016 kuitenkin työtään samojen teemojen parissa kuin aiemminkin. Työ keskittyi syrjintäkieltojen, esimerkiksi raskaus- ja perhevapaasyrjinnän, työhönottosyrjinnän, sukupuoli-identiteettiin perustuvan syrjinnän sekä palvelujen saatavuuteen liittyvän syrjinnän valvontaan, ja tasa-arvon edistämiseen työpaikoilla, oppilaitoksissa sekä yleisesti yhteiskunnassa.

Lue lisää tasa-arvovaltuutetun toimintavuodesta klikkaamalla kuvaa:

Tasa-arvovaltuutetun vuoden 2016 vuosikertomuksen kansikuva.

18.10.2017