Hyppää sisältöön

Tasa-arvovaltuutetun ensimmäinen kertomus eduskunnalle: Suomessa on edelleen merkittäviä tasa-arvo-ongelmia

Tasa-arvovaltuutettu luovutti tänään eduskunnalle ensimmäisen kertomuksensa tasa-arvon tilasta Suomessa. Kertomuksessa käsiteltyjä teemoja ovat tasa-arvo ja työelämässä ja oppilaitoksissa, syrjintä työelämässä, sukupuolivähemmistöjen asema, vihapuhe ja naisiin kohdistuva väkivalta. Tasa-arvovaltuutettu antaa kertomuksessa suosituksia tarvittavista lakimuutoksista sekä muista toimenpiteistä tasa-arvon edistämiseksi.

Suomen tasa-arvon tila on joidenkin kansainvälisten mittausten mukaan jopa heikentynyt viime vuosina. Positiivista kehitystä ei siis voi pitää itsestäänselvyytenä.

– Suomessa ajatellaan, että koska olemme tasa-arvon suhteen yksi edistyksellisimmistä maista maailmassa, sukupuolten tasa-arvo on jo saavutettu. Tehtävää riittää kuitenkin edelleen. Sukupuolten välinen palkkaero, 16 prosenttia, on EU-maiden suurimpia. Raskaus- ja perhevapaasyrjintä on merkittävä syrjintäongelma työelämässä. Sitä ehkäisevät toimet tulee ottaa yhdeksi tasa-arvopolitiikan painopisteeksi. Meillä on myös merkittäviä sukupuoleen liittyviä ihmisoikeusongelmia, joihin on puututtava, kuten naisiin kohdistuva väkivalta ja transsukupuolisten lisääntymiskyvyttömyysvaatimus juridisen sukupuolen vahvistamisen edellytyksenä. Suomi on saanut niistä toistuvasti huomautuksia kansainvälisiltä ihmisoikeuksien valvontaelimiltä, tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara toteaa.

– Kertomuksen osana annetut suositukset on muotoiltu siten, että lainsäätäjä ja muut toimijat voisivat hyödyntää niitä mahdollisimman helposti. Toivonkin, että kertomus kuluu päättäjien ja muiden tasa-arvosta kiinnostuneiden tahojen käsissä ja suositukset johtavat myös käytännön toimenpiteisiin, Maarianvaara sanoo.

Tasa-arvovaltuutettu on itsenäinen ja riippumaton lainvalvontaviranomainen, joka toimii oikeusministeriön yhteydessä. Tasa-arvovaltuutetun tehtävänä on valvoa tasa-arvolain noudattamista, edistää tasa-arvolain tarkoituksen toteutumista sekä seurata tasa-arvon toteutumista yhteiskunnassa.

 

Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara luovutti torstaina 20.12.2018 puhemies Paula Risikolle tasa-arvovaltuutetun ensimmäisen kertomuksen eduskunnalle.

20.12.2018