EU-direktiivi vahvistaa valtuutetun itsenäisyyttä 

Tasa-arvovaltuutetun mahdollisuus puolustaa syrjinnän uhria vahvistui, kun EU:ssa kesäkuussa 2024 tuli voimaan tasa-arvoelinten asemaa vahvistava direktiivi (EU 2024/1500). Suomea sitova direktiivi edellyttää, että tasa-arvovaltuutella on riittävät toimivaltuudet ja resurssit puuttua syrjintään. Direktiivi korostaa valtuutetun itsenäistä ja riippumatonta asemaa myös siinä, miten valtuutettu toimii ja miten se päättää resurssiensa käytöstä.

Direktiivi edellyttää muutoksia myös Suomen lainsäädäntöön. Tasa-arvovaltuutetulla ei vielä ole selkeää oikeutta puuttua sellaiseen moniperustaiseen syrjintään, jossa sukupuolen lisäksi myös jokin toinen syrjintäperuste (kuten esimerkiksi ikä, etninen alkuperä tai uskonto) on ollut syynä henkilön syrjivään kohteluun. Direktiivi edellyttää kuitenkin tehokasta puuttumista tällaiseen intersektionaaliseen syrjintään.

Direktiivi myös edellyttää, että tasa-arvoelimellä on oikeus tulla kuulluksi tuomioistuimessa syrjintäasiaa käsiteltäessä. Suomessa yhdenvertaisuuslaki velvoittaa tuomioistuimia varaamaan yhdenvertaisuusvaltuutetulle tilaisuuden esittää huomioita oikeuden käsiteltävänä olevassa syrjintätapauksessa. Samaa velvoitetta ei ole tasa-arvolaissa, joten tasa-arvovaltuutettua ei vielä kuulla tuomioistuimessa direktiivin edellyttämällä tavalla.

Tasa-arvolain 1 §:n mukaan tasa-arvovaltuutettu on toiminnassaan itsenäinen ja riippumaton. Direktiivi korostaa, että tasa-arvotoimijoiden on
oltava kaikilta osin itsenäisiä esimerkiksi silloin, kun ne päättävät resurssiensa käytöstä. Oikeusministeriön asettamassa selvityshankkeessa on todettu, että nykyinen valtionhallinnon tulosohjaus, jota sovelletaan myös tasa-arvovaltuutettuun muodostaa ilmeisen uhan valtuutettujen itsenäisyydelle (Oikeusministeriön julkaisuja 2019:11, s. 88).

Direktiivi myös edellyttää, että tasa-arvoelimillä on riittävät resurssit tarjota tukeaan syrjinnän uhreille ja hoitaa muita tehtäviään. Direktiivissä todetaan, että resurssien on mahdollistettava tehtävien tehokas hoitaminen, mikäli tasa-arvoelimille annetaan uusia tehtäviä. 

Jäsenvaltioiden on saatettava direktiivit osaksi lainsäädäntöään kesäkuuhun 2026 mennessä. Tasa-arvovaltuutettu on huolissaan siitä, ettei tätä lainvalmistelutyötä ole vielä Suomessa aloitettu. 

Yhteenveto direktiivin 2024/1500 vaikutuksista (suomeksi) on luettavissa kokonaisuudessaan liitteenä (pdf).

08.04.2025