Tasa-arvolain ja raskaussuojeludirektiivin 85/92/ETY tulkinnasta: oikeus palata työhön 14 viikon sisällä raskausvapaan alkamisesta (TAS 697/2023, annettu 13.3.2024)

Tasa-arvovaltuutettu esitti saamansa yhteydenoton perusteella lausunnossaan TAS/697/2023 oikeudellisen arvion siitä, onko raskaussuojelun ja syrjintäkieltojen nojalla mahdollista estää äskettäin synnyttänyttä työntekijää palaamasta työhönsä ennen kuin 14 viikkoa on kulunut raskausvapaan alkamisesta vai onko tätä pidettävä syrjivänä käytäntönä.

Tasa-arvovaltuutetulta kysyttiin tasa-arvolain sekä sen taustalla olevan raskaussuojeludirektiivin 92/85/ETY tulkinnasta koskien äskettäin synnyttäneen työntekijän suojelua opetusalalla sekä oikeutta ns. kesäkeskeytykseen ja siltä ajalta maksettavaan palkkaan. Mikäli työntekijän ei annettaisi palata kesäksi töihin lakisääteisiltä perhevapailtaan, olisi tällä merkitystä palkan maksun osalta. 

Tasa-arvovaltuutetun kannanotto tulkinnasta ei ole tuomioistuinta sitova. Työehtosopimusmääräysten  mahdollista tarkempaa tulkintaa koskevat erimielisyydet on viime kädessä ratkaistava työtuomioistuimessa nostettavalla kanteella, jos osapuolet eivät pääse asiassa sovinnolliseen ratkaisuun.

Sovellettavista säännöksistä 

Raskaana olevien ja äskettäin synnyttäneiden työntekijöiden syrjinnän kielto perustuu Euroopan unionin raskaussuojeludirektiiviin 92/85/ETY, jossa asetetaan raskaana olevalle työntekijällä oikeudeksi 14 viikon pituinen yhtämittainen äitiysloma. Tähän pitää sisältyä vähintään kahden viikon pakollinen vapaa.  Siinä säädetään raskaussuojelun perusteena olevasta työpaikan riskien arvioinnista ja sen tuloksista seuraavista toimintavelvoitteista. Työnantajan on arvioitava työntekijöihin kohdistuvaa altistusta, jonka epäillään voivan aiheuttaa vaaraa työntekijän turvallisuudelle tai terveydelle tai vaikutuksia raskaudelle tai imettämiselle, sekä ryhdyttävä arvioinnin tuloksena toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, ettei työntekijä altistu tälle riskille. Raskaussuojeludirektiiviä ei saa käyttää tarkoituksensa vastaisesti todellisen tasa-arvon heikentämiseen. 

Työelämän tasa-arvodirektiivin 2006/54/EY mukaisesti silloin, kun kyse on biologisen tilan ja naisen ja lapsen välillä vallitsevan erityisen suhteen suojeleminen, ei työnantajan menettely saa johtaa siihen, että työntekijää kohdellaan epäedullisesti. Tällainen menettely syrjii naista hänen raskautensa ja äitiyslomansa perusteella ja on tasa-arvodirektiivissä tarkoitettua välitöntä syrjintää sukupuolen perusteella. Raskaana ja äitiysvapaalla olevan aiempaan tai tulevaan työntekijäasemaan ei saa vaikuttaa huonontavasti se, että työntekijä on juuri nyt raskaana tai perhevapaalla (Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisu asiassa C-284/02 Sass).  

Työntekijää ei saa myöskään kansallisen tasa-arvolain nojalla asettaa raskauden tai perhevapaiden vuoksi muita huonompaan asemaan kuin missä hän olisi ollut ilman raskautta tai perhevapaan pitämistä. Kun kyse on välittömästä syrjinnästä sukupuolen perusteella, on vastapuolen näytettävä toteen, että sillä on ollut hyväksyttävät, ei-syrjivät perusteet kyseiselle menettelylleen, jotta sen ei todettaisi rikkovan syrjinnän kieltoa. Ollakseen syrjivää menettelyltä ei edellytetä, että se olisi toteutettu syrjivässä tarkoituksessa. Oleellisia ovat menettelyn tosiasialliset vaikutukset. 

Perhevapaauudistuksen myötä synnyttäneelle vanhemmalle tarkoitettua raskausrahaa maksetaan 40 päivän ajalta ja samalta ajalta työntekijällä on työsopimuslain 4 luvun 1 § mukaisesti oikeus raskausvapaaseen. Raskausvapaan jälkeen vanhemmilla on yhtäläinen oikeus 1§ mukaiseen vanhempainvapaaseen ja siltä ajalta maksettavaan sairausvakuutuslain mukaiseen vanhempainrahaan.

Oikeus vanhempainrahaan ja vanhempainvapaaseen on yleinen, kaikille vanhemmille kuuluva etuus, jonka lähtökohtana on lapsen hoitaminen. Laissa ei edellytetä raskausvapaan ja vanhempainvapaan pitämistä yhdenjaksoisesti peräkkäin. Synnyttäneellä vanhemmalla on kuitenkin oikeus saada raskaus- ja vanhempainrahaa yhtäjaksoisesti vähintään 105 arkipäivältä. Tämän katsotaan sairausvakuutuslain esi-töissä toteuttavan raskaussuojeludirektiivin vaatimuksen 14 viikon oikeudesta yhtäjaksoiseen vapaaseen (HE 129/2021). 

Synnyttänyttä vanhempaa ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan 

Menettely, jossa vanhempainvapaalla oleva ei-synnyttänyt vanhempi on oikeutettu keskeyttämään vanhempainvapaansa kesäkeskeytyskaudeksi ja näin oikeutettu tältä ajalta palkkaansa, mutta jossa synnyttänyt vanhempi ei saa keskeyttää vanhempainvapaataan ennen kuin on kulunut yhteensä 14 viikkoa raskaus- ja vanhempainvapaan alkamisesta, asettaa synnyttäneet vanhemmat epäedulliseen asemaan suhteessa muihin vanhempainvapaalla oleviin. 

Tämä synnyttää olettaman välittömän syrjinnän kiellon rikkomisesta. Kyseisen kaltaisen käytännön soveltaminen asettaisi synnyttäneet vanhemmat raskausrahakauden jälkeen eriarvoiseen asemaan vanhempainvapaan osalta suhteessa muihin vanhempiin. Tällaista käytäntöä voitaisiin toisekseen pitää niin raskaussuojeludirektiivin ja tasa-arvolain kuin perhevapaauudistuksen tavoitteiden vastaisena. 

Tämänkaltainen käytäntö edellyttäisi syrjintäolettaman kumoutumiseksi, että sille voidaan esittää hyväksyttävät, ei-syrjivät perusteet.  Tasa-arvovaltuutettu arvioi tämän jälkeen, voidaanko raskaussuojeludirektiivin ja työsopimuslain määräyksiin vetoamista pitää hyväksyttävinä perusteina asettaa synnyttäneet vanhemmat eriarvoiseen asemaan. 

Työsopimuslain säännöstä ei voida tulkita äskettäin synnyttäneen työntekijän vahingoksi
Työsopimuslain 4 luvun 2 §:ssä säädetään raskaana olevan ja äskettäin synnyttäneen työntekijän suojelusta. Sen mukaan työntekijä saa työnantajan suostumuksella tehdä 14 viikon aikana raskausvapaan alkamisesta lukien vain työtä, joka ei vaaranna hänen, sikiön tai syntyneen lapsen turvallisuutta. ”Työnteko äitiysvapaan aikana edellyttää työsopimusosapuolten yhteisymmärrystä ja sen toteamista, että työ ei ole vaaraksi työntekijälle eikä lapselle. Myös työnantajalla on siten oikeus keskeyttää työnteko, jos hän katsoo, että raskaana olevan tai äskettäin synnyttäneen työntekijän tai muiden työturvallisuus vaarantuu. Tämä johtuu työnantajan yleisestä työturvallisuusvelvoitteesta”. (HE 129/2021 vp, s. 151) Perhevapaauudistus ei tuonut sisällöllisiä muutoksia pykälään. Näin ollen mahdollista muuttunutta tulkintakäytäntöä ei voida perustella lainsäädännön muutoksilla.

Valtuutetun käsityksen mukaan työsopimuslain 4 luvun 2 §:n säännös koskee kuitenkin riskien arviointia yhteisymmärryksessä – ei sitä, että synnyttäneen vanhemman raskaus- ja vanhempainvapaan pitäminen muulla tavoin kuin yhdenjaksoisesti vähintään 14 viikon ajan ylipäätään edellyttäisi työnantajan suostumusta. Tasa-arvovaltuutetun käsityksen mukaan syrjivänä olisi näin pidettävä tilannetta, jossa äskettäin synnyttänyttä työntekijää estettäisiin palaamasta töihin vain sillä perusteella, että paluu vaatii työnantajan suostumuksen, jos riskejä ei ole lainkaan arvioitu tai niitä ei ole.

Työsopimuslaki ei edellytä raskausvapaan ja vanhempainvapaan pitämistä yhdenjaksoisesti. Vanhempainvapaata työntekijä pitää, kun hänellä on lapsen hoidon vuoksi sille tarvetta. Vaatimusta, jossa äskettäin synnyttänyt työntekijä saisi palata töihin ennen 14 viikon ajanjakson kulumista vain, jos hän olisi pitänyt tätä ennen vähintään yhden työsopimuslain mukaisen vanhempainvapaanjakson ilman, että hänellä olisi siihen lapsenhoidollisista syistä tarvetta, ei myöskään voida hyväksyä.

19.04.2024