Hyppää sisältöön

Julkinen työnantaja tasa-arvon edelläkävijäksi

Päivi Romanov, Tasa-arvo 2/2006

Työnantajalla on ollut lakisääteinen velvollisuus laatia tasa-arvosuunnitelma vähintään 30 työntekijän työpaikoilla jo vuodesta 1995 lähtien. Viime kesäkuussa voimaan tulleessa uudistetussa tasa-arvolaissa täsmennettiin suunnitelman sisältövaatimuksia. Suunnitelman tulee myös olla oma, erillinen kokonaisuutensa eikä joukko muihin suunnitelmiin ripoteltuja toimenpiteitä, joista esimerkiksi henkilöstön on vaikea ottaa selkoa.

Tasa-arvosuunnittelun tilaa työpaikoilla selvitettiin viimeksi vuonna 2005. Tasa-arvovaltuutetun tilaama ja Tilastokeskuksen toteuttama selvitys koksi julkisen sektorin työpaikkoja. Selvitys kertoo, että noin joka toisella julkisen sektorin työpaikalla on toteutettu tasa-arvosuunnittelua. Yleisintä suunnittelu on ollut valtion keskushallinnossa ja harvinaisinta kunnissa sekä sosiaali- ja terveysalan kuntayhtymissä. Keskushallinnossa on havaittu myös eniten hyötyä tasa-arvosuunnittelusta.

Suunnitelmien seikkaperäisyyttä selvitettiin kysymällä yhdeksästä eri asiasta, oliko näitä koskevia toimenpiteitä sisällytetty suunnitelmaan. Tulokset paljastivat, että suunnitelmat ovat olleet enimmäkseen yleisluontoisia. Keskimäärin suunnitelmiin oli sisällytetty mainintoja hiukan alle viidestä eri asiasta. Sukupuolisen häirinnän ja ahdistelun ehkäisy ja poistaminen oli seikka, joka useimmin oli otettu suunnitelmaan. Harvimmin mainittuja asioita olivat sukupuolten välisten perusteettomien palkkaerojen poistaminen sekä raskaana ja perhevapaalla olevien asemaan liittyvät toimenpiteet.

Valitettava tosiasia näyttää siis olevan, että työelämän vaikeimmat karikot, kuten perusteettomat palkkaerot, on suunnitteluprosessissa kierretty. Tällaisen tasa-arvosuunnittelun ei tietysti voida odottaa erityisemmin edistävän sukupuolten välistä tasa-arvoa työpaikoilla. Selkeänä tuloksena havaittiin myös, että erilliset tasa-arvosuunnitelmat olivat seikkaperäisimpiä ja niiden arvioitiin useimmin tuottaneen organisaatiolle hyötyä ja edistäneen sukupuolten välistä tasa-arvoa todellisuudessa. Juuri tästä syystä oli erityisen tarpeellista täsmentää laissa tasa-arvosuunnitelman sisältövaatimuksia.

Suomessa yksi hallinnon keskeisimpiä ja yleisesti hyväksyttyjä ohjenuoria on hyvän hallinnon periaate. Tasa-arvon edistäminen toimivalla tasa-arvosuunnittelulla on olennainen osa julkisen työnantajan hyvän hallinnon toteuttamista. Julkinen sektori on myös suuri naisten työllistäjä. Tästä syystä julkisen työnantajan tasa-arvotyöllä on tärkeä merkitys koko kansakunnan sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisessä.

Yksi julkisen sektorin tärkeä toimija on kirkko. Seurakunnat oli selvityksessä rajattu käytännön syistä otannan ulkopuolelle, joten kokonaisvaltaista tietoa seurakuntien tasa-arvosuunnittelusta ei vielä ole. Seurakunnat ovat kuitenkin suunnitteluvelvollisuuden piirissä samoin kriteerein kuin muut työnantajat.

Hyvä uutinen evankelisluterilaisen kirkon sisältä on se, että piispainkokous on päättäväisesti ryhtynyt toimiin naispappien aseman parantamiseksi ja suoranaisen syrjinnän kitkemiseksi seurakuntatyöstä. Kokous on todennut sen, mikä on tuomioistuimissa jo aikaisemmin todettu; sukupuoleen perustuva syrjintä virkakysymyksessä on laitonta. Silloin, kun kirkko toimii työnantajana, sen on noudatettava naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annettua lakia. Tämä koskee kaikkia kirkon työntekijöitä, myös niitä, jotka omantunnon syistä eivät sinänsä hyväksy naispappeutta. Tasa-arvo ja syrjimättömyys ovat perustuslakiin pohjautuvia velvoitteita ja arvoja, joita myös kirkon tulee noudattaa.

Tasa-arvolaki asettaa viranomaisille erityisen velvollisuuden edistää kaikessa toiminnassaan sukupuolten välistä tasa-arvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. Jo perustuslaki velvoittaa viranomaisia tasa-arvon edistämiseen. Siksi julkisen työnantajan tulee olla edelläkävijä myös henkilöstön tasa-arvoisessa kohtelussa.

05.06.2006