Hyppää sisältöön

Uimahallin naistenvuorojen lainmukaisuus (Dnro TAS/75/2008)

Tasa-arvovaltuutettua pyydettiin selvittämään, onko Tampereen kaupungin Hervannan uimahallissa oleva naisten vuoro tasa-arvolain mukainen. Tasa-arvovaltuutettu katsoi, ettei naisille suunnattu erillinen uimavuoro ole ristiriidassa tasa-arvolain kanssa.

Tampereen kaupungin antaman selvityksen mukaan naisten uimavuoro otettiin käyttöön vuoden 2000 syksyllä Tampereen kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan päätöksellä. Hervannan uimahallissa naisten vuoro on ollut maanantaisin klo 16-18.45 lukuun ottamatta kesäaikaa. Näin uintimahdollisuutta on tarjottu myös sellaisille naisille, joiden uskonto tai jokin muu syy, kuten esim. kosmeettinen haitta tai vamma estää uimisen yhdessä miesten kanssa.

Tasa-arvolain mukaan henkilöä ei saa asettaa yleisesti saatavilla olevien tavaroiden ja palvelujen tarjonnassa sukupuolen perusteella muita epäedullisempaan asemaan. Tavaroiden ja palvelujen tarjoaminen yksinomaan tai pääasiallisesti vain toisen osapuolen edustajille on tasa-arvolain mukaan kuitenkin mahdollista siinä tapauksessa, että menettelylle on olemassa oikeutettu tavoite ja keinot tavoitteeseen pääsemiseksi ovat asianmukaisia ja tarpeellisia. Näiden kriteerein täyttyessä voidaan tasa-arvovaltuutetun näkemyksen mukaan sallittuna pitää myös sitä, että palvelua tarjotaan pääasiassa samalla tavalla molemmille sukupuolille ja vain eräiltä osin pelkästään toisen sukupuolen edustajille.

Tampereen kaupungissa uimavuoroja tarjotaan valtaosin samalla tavalla molemmille sukupuolille. Kaikilla kuntalaisilla on uintimahdollisuus arkisin aamukuudesta iltaan klo 19.45 saakka ja viikonloppuisin aamukymmenestä iltaan klo 16.45 saakka. Yksinomaan naisille avoin uimavuoro on kaupungin yhdessä uimahallissa maanantaisin klo 16:sta klo 18.45 saakka kesäaikaa lukuun ottamatta.

Tasa-arvovaltuutettu katsoi, että pyrkimystä turvata tosiasialliset mahdollisuudet uimahallipalvelun käyttämiseen myös niille naisille, joilla jokin syy (kuten uskonto tai kosmeettinen haitta tai vamma) estää uimisen yhdessä miesten kanssa, voidaan pitää tasa-arvolaissa tarkoitettuna oikeutettuna tavoitteena. Naisten uintivuoroa koskevaa järjestelyä voidaan pitää tavoitteeseen nähden myös oikeasuhtaisena eli sen katsottiin täyttävän myös asianmukaisuuden vaatimuksen. Tampereen kaupungilla on yhteensä kolme uimahallia ja uintimahdollisuus pystytään tarjoamaan kaikille kaupunkilaisille arkisin kaikkiaan 13 tunnin ja 45 minuutin ajan päivittäin, myös naisten uintivuoron aikana.

Tasa-arvolaissa säädetään viranomaisten velvollisuudesta edistää tasa-arvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti ja muuttaa tasa-arvon toteutumisen esteenä olevia olosuhteita. Laissa todetaan erikseen viranomaisten velvollisuus edistää tasa-arvoa palvelujen saatavuudessa ja tarjonnassa. Uimahallivuorojen järjestelyn tarkastelulla tavalla katsottiin toteuttavan näitä tasa-arvolain mukaisia velvoitteita.

Tasa-arvovaltuutettu totesi, että jos miesten erilliselle uimavuorolle olisi osoitettavissa vastaava tarve kuin naisten uimavuorolle, kaupungin tulisi huolehtia sellaisen vuoron järjestämisestä. Kaupungin selvityksen mukaan tällainen vuoro on ollut käytössä, mutta sitä ei ole jatkettu sen vuoksi, että tällaisella vuorolla on ollut vain erittäin vähän kysyntää.

20.08.2009